Sukukokoontuminen 2015

Sukukokoontuminen 18.-19.7.2015 Oulussa

Lataa sukukokoontumisen ohjelma tästä.

Kesän 2015 sukukokoontuminen lähestyy. Ajankohta on 18.-19.7.2015. Paikkana on Oulu, hotelli-ravintola Lasaretti, joka sijaitsee keskellä Oulua Lasaretin saaren vehreällä puistoalueella Oulujoen äärellä. Paikka on suvun juurien kannalta merkityksellinen, koska perimätieto kertoo, että Afanasjeffit olisivat alkuaan Oulun seudulta, Oulujokivarresta, lähtöisin. Lasaretin saaren historia myös ulottuu 1600-luvulle eli aikaan, jolloin ehkä Semen/Simana/Simo mahdollisesti lähti kohti Vienankarjalaa jostain syystä…

Kokoontumisen rakenne on vastaava kuin ensimmäisessä kokoontumisessamme 2013 Rovaniemellä:

  • lauantaina 18.7.2015 klo 10-17 on sukujuhla
  • lauantaina 18.7.2015 illalla on yhteinen illanvietto
  • sunnuntaina 19.7.2015 on sukuseuran kokous

Sukujuhlan ohjelmassa keskitymme Afanasjeff-suvun varhaisiin vaiheisiin 1600-luvulta alkaen, elämään Pistojärvellä ja Uhtualla. Asiantuntija Sami Kallio luo meille kuvaan varhaisista vaiheista ja elämästä 1600-1700-luvuilla. Hän kertoo suku-perhejärjestelmästä, kantaisämme Afanasin perheestä, veljistä, isovanhemmista, asuinpaikoista, elinkeinoista, uskonnosta ja elämästä. Pääsemme kuulemaan tarinaa, jota ei aiemmin ole kuultu. Sami tekee esityksensä tätä tilaisuutta varten ja kertoo myös mistä on tietonsa onkinut.

Tavoitteena on tuoda myös Uhtua tavalla tai toisella tilaisuuteen: vienankarjalan kieli, puvut, musiikki. Kuulemme kaupankäynnistä ja ehkä saamme aidon laukkukauppiaankin vierailulle tilaisuuteen. Lapset järjestävät myös ohjelmaa – iloista musiikkia ja ehkäpä pientä tarinaa… Mitä suvun vanhimmat voisivat meille kertoa? Hallituksessa ajattelimme, että seuraavassa eli vuoden 2018 sukujuhlassa teemana olisivat 1920-luvun tapahtumat Vienassa ja pakomatka Suomeen. Tässä tilaisuudessa tätä teemaa voitaisiin myös hieman lähestyä juuri suvun vanhinten kertomisen kautta.

Kuulemme myös sukututkimuksen etenemisestä eli mitä DNA-testit tuovat suvusta esiin. Testit antavat tietoa jopa varhaisen ajan auringon noususta tähän päivään. Sukuseuran sukututkimusvastaava Jouko Autio valottaa meille tätä tarinaa ja tuo esiin myös tämän päivän tiedon keruun eli missä vaiheessa on ”tämän-ajan-afanasjeffien” sukutietojen keruu ja mitä tiedot suvusta tuovat esiin.

Sukujuhlassa lounastamme ja kahvittelemme – Lasaretissa on maukkaat tarjoilut. Ruoan ja kahvin äärellä on mukava tavata toisia. Itse asiassa tärkeintä on toisten tapaaminen, kuulumisten vaihtaminen ja tutustuminen. Mikä on sen mukavampaa kuin jutustelu? Lauantaipäivänä on myös kahden suvun henkilön syntymäpäivät, molemmilla pyöreitä vuosia – ja yhteensä 100 v tasan.

Saliin varataan myös näyttelytilaa, äänestetään Afanasjeff-sukuseura ry:n VOITTAJALOGO ja myydään tuotteita, kuten Uhtuan Afanasjeffit kirjaa ja mahdollisesti esim. Vienankarjalan lippua tai muita Karjalan Sivistysseuran tuotteita. Sukuseuran varat eivät anna mahdollisuutta kovin suuren varaston pitämiseen, mutta jotain tuodaan ainakin näytille ja tilattavaksi. Tilaisuus on oiva mahdollisuus myös vanhojen kuvien valokuvanäyttelyyn.

Lauantai-iltaa vietämme yhdessä Lasaretin pihamaalla ja puistoalueella. Katsotaan millaista musiikkia saamme iltaan. Lisäksi illalla ravintolan grilli on kuumana ja tarjoilut pelaavat. Läheisellä kentällä on mahdollisuus kyykkäkisaan. Tärkeintä on seuranpito, kun kerran ollaan yhteen tultu.

Lauantain ja sunnuntain välisen yön majoittuminen järjestyy kätevästi Lasaretti –hotellissa. Sieltä on varattuna sukuseuralle sopimushintaan 1 ja 2 hh huoneita, perhehuoneita ja jopa sviitti isommalle porukalle.

Sunnuntaina aamiaisen jälkeen aloitamme sukuseuran vuosikokouksen. Kokouksessa käydään läpi ensimmäisen kauden toimintakertomus, tilinpäätös, seuraavan kauden budjetti ja toimintasuunnitelma sekä päätetään seuraavan kauden hallituksen jäsenet. Miettikääpä näitä hallituksen jäsenehdokkaita jo etukäteen! Lisäksi julkistetaan edellisen päivän sukuseuran LOGO-kilpailun voittaja ja päätetään LOGOn käytöstä. Sukuseuran kokouksen kutsu toimitetaan sukuseuran jäsenille sähköpostilla tai kirjeitse viimeistään 19.6.2015. Mikäli sinulla on mielessä jokin asia, mitä sukuseuran kokouksessa tulisi käsitellä, laita siitä tieto kirjallisesti joko sähköpostilla sihteeri@afanasjeff-sukuseura.com tai osoitteella Afanasjeff-sukuseura ry, Tynninharjuntie 27, 08700 Lohja. Laita tämä viimeistään 10.6.2015 mennessä kirjallisesti, jotta hallitus voi laittaa asian kokouskutsuun.

Nyt kun olet lukenut tämän alustavan ohjelman, alat jo miettiä, että mitenkäs ilmoittaudutaan ja paljonko maksaa. Ilmoittautuminen tulee nettisivujen http://afanasjeff-sukuseura.com kautta ja tarkemmat hinnat tulee sinne myös. Alustavasti voi arvioida, että lauantain sukukokoontumisen maksu tulee olemaan noin 35 €/hlö, lapsille 4-12 vuotta tulee alemmat hinnat. Majoitushinnat (sis. aamupalan) ovat 2 hh 98 € ja perhehuoneessa (2 aikuista + 2 lasta) 140 € – muut hinnat tulevat nettisivuille. Jokainen varaa itse majoituksen. Illan grilliruoka on myös maksullinen – tästä ilmoitetaan tarkemmin myöhemmin. Ilmoittautuminen nettisivujen kautta käynnistyy tammikuulla. Ota yhteyttä sihteeri@afanasjeff-sukuseura.com jos haluat kysyä tarkemmin tai soita Tertulle puh.040 3578150 tai kysy oman sukuhaarasi hallituksen jäseneltä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s